Tässä sitä sitten ollaan. Eduskuntavaalien loppurutistus on käynnissä ja kansa on toivon mukaan suorastaan rynninyt äänestysluukuille. Vaalien suhteen elämme kuulemma historiallista aikaa. Suuret äänitorvet toitottavat protestivaaleista ja kansa myhäilee. ''Kyllä herrat nyt meitä kumartavat'' huokuu kansan syvistä riveistä.

Varsinaiseen äänestyspäivään tuntuu kulminoituvan tavan tallaajan vaikuttamismahdollisuus. Tai lähinnä vaikuttamishalu. Me suomalaiset kyllä kitisemme ja valitamme, mutta valitettavan harvoin oikeasti jaksetaan vaivautumaan ja tekemään asialle jotain. Kerran neljään vuoteen äänestäminen on suoranainen politiikan urotyö, jota kyllä hehkutetaan sanahelinän ihmemaassa, Facebookissa. Äänestämisen jälkeen politiikka raksitaan pakolliset työt -listalta ja se jätetään ikkunalaudalle kuivettumaan, sillä eihän nyt politiikka kuulu normaaliin kanssakäymiseen. Ties vaikka saisi leiman otsaansa tai jotain!
 

Politiikka on valitettavasti jotain, mistä ei keskustella, ei varsinkaan vaalien ulkopuolella. Sitä kyllä kritisoidaan ja väheksytään, mutta rakentava keskustelu aiheesta jää muutamien asiasta kiinnostuneiden harteille. Politiikasta saatetaan keskustella syvällisiä perjantain ja lauantain välisenä yönä hotellin käytävillä, mutta kirkkaassa päivänvalossa sitä ei kestä juuri kukaan.

Ei se kyllä ole ihme. Suuri mediasirkus on keskittänyt huomionsa ihmisiin asioiden sijaan. Soinin suuttuminen vaalikeskustelussa repii suuria uutisotsikoita, samoin vaalimainosten tuhoamiset ja peittelyt. Myös sukupuolenvaihdosleikkauksen läpikäynyt on otsikoissa vain leikkauksen takia, ei tiukan asian takia.
 

Mutta nyt se nähdään, kenen kahvit olivat parhaimmat tai kenellä olikaan se maukkain hernekeitto. Näissä vaaleissa puhujantaidot ovat olleet suurella koetuksella ja nyt kova työ kenties palkitaan. Suuria lupauksia on heitelty suuntaan ja toiseen, mutta pian näemme, kuka tarkoittikaan sanojaan. Selvää on kuitenkin se, että elämme jännittäviä aikoja, ystävä hyvä.