Suomen kansa, nyt vittu oikeasti.

Tässä sitä sitten ollaan. Eduskuntavaalien loppurutistus on käynnissä ja kansa on toivon mukaan suorastaan rynninyt äänestysluukuille. Vaalien suhteen elämme kuulemma historiallista aikaa. Suuret äänitorvet toitottavat protestivaaleista ja kansa myhäilee. ''Kyllä herrat nyt meitä kumartavat'' huokuu kansan syvistä riveistä.

 

Varsinaiseen äänestyspäivään tuntuu kulminoituvan tavan tallaajan vaikuttamismahdollisuus. Tai lähinnä vaikuttamishalu. Me suomalaiset kyllä kitisemme ja valitamme, mutta valitettavan harvoin oikeasti jaksetaan vaivautumaan ja tekemään asialle jotain. Kerran neljään vuoteen äänestäminen on suoranainen politiikan urotyö, jota kyllä hehkutetaan sanahelinän ihmemaassa, Facebookissa. Äänestämisen jälkeen politiikka raksitaan pakolliset työt -listalta ja se jätetään ikkunalaudalle kuivettumaan, sillä eihän nyt politiikka kuulu normaaliin kanssakäymiseen. Ties vaikka saisi leiman otsaansa tai jotain!
 

Politiikka on valitettavasti jotain, mistä ei keskustella, ei varsinkaan vaalien ulkopuolella. Sitä kyllä kritisoidaan ja väheksytään, mutta rakentava keskustelu aiheesta jää muutamien asiasta kiinnostuneiden harteille. Politiikasta saatetaan keskustella syvällisiä perjantain ja lauantain välisenä yönä hotellin käytävillä, mutta kirkkaassa päivänvalossa sitä ei kestä juuri kukaan.

 

Ei se kyllä ole ihme. Suuri mediasirkus on keskittänyt huomionsa ihmisiin asioiden sijaan. Soinin suuttuminen vaalikeskustelussa repii suuria uutisotsikoita, samoin vaalimainosten tuhoamiset ja peittelyt. Myös sukupuolenvaihdosleikkauksen läpikäynyt on otsikoissa vain leikkauksen takia, ei tiukan asian takia.
 

Mutta nyt se nähdään, kenen kahvit olivat parhaimmat tai kenellä olikaan se maukkain hernekeitto. Näissä vaaleissa puhujantaidot ovat olleet suurella koetuksella ja nyt kova työ kenties palkitaan. Suuria lupauksia on heitelty suuntaan ja toiseen, mutta pian näemme, kuka tarkoittikaan sanojaan. Selvää on kuitenkin se, että elämme jännittäviä aikoja, ystävä hyvä.

 Eduskuntavaalit ovat oiva tilaisuus esitellä omaa poliittista tietämystään ja valveituneisuuttaan. Jokaisella kansalaisella on Onnistunut ihmisenä -viraston seinällä oma lappunsa, johon tukkimiehen kirjanpidolla vedetään pitkä viiva aina, kun joku tiesi jotain. Persut on pellejä ja rasisteja. Viiva. Vihreät on tekopyhiä takinkääntäjiä. Viiva. 

Jos sämpylöiden leipomiseen liittyvästä know-howsta jaettaisiin pisteitä, omani olisi jo täynnä. Mutta ei se ketään kiinnosta. Nyt painii isot pojat ja tanner tytisee.

Enää ei tarvitse mennä edes ulos katsomaan tienvarsien vaalimainoksia tietääkseen, että nyt tapahtuu. Vaikka avaisit Facebook sivustosi puolen tunnin välein, kuten jokainen todellinen tekijä, aina on joltakin ilmestynyt uusi kannanotto.

Linkitetty uutinen (95%:n todennäköisyydellä otsikosta löytyy sana Soini), huoli seksuaalivähemmistöjen oikeuksista (Räsänen yllätettiin uhraamasta karitsaa – katso kuvat!), vankka mielipide (nokkela Japani-sävytteinen vitsi viherpiipertäjien ydinvoima-pelosta ja kuva Sinnemäestä ratsastamassa sillä).

Rohkeimmat nimeävät äänestämänsä puolueen ja ehdokkaan. Minulle ajatus on yhtä henkilökohtainen kuin se, että esiintyisin profiilikuvassani ilkialasti. Ei siksi, että kokisin sen liian paljastavaksi. Tiedän kuitenkin muiden muodostavan sen perusteella täydellisen aukottoman kartoituksen mieleni liikkeistä, mielipiteistäni ja maailmankuvastani. Heille se on pysyvä, kun taas oma käsitykseni on alati muuttuva ja osin tuntematon. Jos toimittajien tulee joskus ilmaista poliittinen vakaumuksensa, se on minulle helppoa. Se on aina ollut Haluanpa nähä.

Tilanne on ihanne. Kaikki keskustelevat, tyhmät karjuvat, tyhmimmät pilkkovat kirveellä vaalimainoksia. Siitä saat, ja siitä, senkin valokuva. Näin demokratian tulisikin toimia. Kaikilla on asiaa ja se tuodaan ilmi.

Totuus on kuitenkin se, että vaalit pitäisi pitää uudelleen joka toinen kuukausi, jotta tämä säilyisi. Pian on odotettavissa jälleen neljän vuoden hiljaisuus, jota säestää hiljainen mutina ja jupina yksinäisen iltakaljan äärellä. Oikeaoppista politiikka-urheilua ei ole vielä opittu. Voimia tulee säästää niin, että jaksetaan hölkätä vielä lopussakin. Ei rynnitä alkumetrejä ja maata puolikuolleena loppuaikaa.

 En halua enää ikinä kuulla Timo Soinin suusta, että "kyllä kansa tietää."

Vaalit ovat alle viikon päässä, ja kaikki, mitä minulle on Timo Soinin esiintymisistä vaalitenteissä jäänyt mieleen, on valitus "Miksi kaikki muut saa puhua ja minä en, epäreilua!" Siis, niistä muutamasta vaalitenteistä, joihin Soini on vaivautunut paikalle. Ja olihan sitten se eräs YLEn tentti, johon Soini joutui yksin, kun ei saanut lupaa muokata ihmisten käsitystä perussuomalaisten naiskuvasta positiivisempaan suuntaan. Harmi.

Mitä muuta minulle on jäänyt mieleen Soinin ja perussuomalaisten kannoista? Ainakin se, että perussuomalaiset tukisivat mieluusti vain isänmaallisuutta henkivää taidetta tekotaiteellisen postmodernismin sijaan. Tämä surullisenkuuluisa kohta löytyy perussuomalaisten vaaliohjelmasta, joka pikaisellakin selailulla vaikuttaa lähinnä juosten kustulta huumoripläjäykseltä. Innolla odotin, miten Timo Soini moisen selittäisi.

- Siellä on muutama asia, joihin nirppanokkien haluttiinkin tarttuvan. Jos jossain sanoo postmoderni taide, niin koko maailma rääkäisee, perusteli Soini myöhemmin puolueensa vaaliohjelmaa.

Mikä pettymys. Odotin Soinilta edes yhtä aitoa ja järkevää argumenttia, mutta sainkin "Ähäkutti, kumihuuli, heti luuli, sehän oli vaan huumoria, enhän mä tosissani!"-tasoisen vastauksen.

Muistan myös Soinin suuttumuksen aborttikysymyksestä. Vinguttuaan pitkään, ettei aborttikantaa kysytä keltään muulta puolueen puheenjohtajalta, Soini joutui viimein vastaamaan kysymykseen YLEn puheenjohtajatentissä.

- Pidän kaikkea elämää pyhänä, sai Soini rutistettua itsestään.

Enempää hän ei kuitenkaan kantaansa halua perustella, koska se ei kuulemma liity millään lailla puolueen politiikkaan.

Perussuomalaiset ylpeilee sillä, että he tarjoavat kansalle vihdoin vaihtoehdon kolmen suuren puolueen rinnalla. Heillä on ajatuksia ja ideoita, joita kukaan ei ole tarjoillut Suomelle aikoihin. Miksi kuitenkin joka kerta, kun väitteille kaivataan perusteluja ja sanomalle sisältöä, perussuomalaiset turvautuvat vain huumoriin ja hassuihin sanaleikkeihin tai muihin väistelytaktiikoihin? Perussuomalaisten heikko perustelukyky tuntuu olevan yleisesti hyväksytty totuus, sillä edes toimittajat eivät ole vielä pistäneet Timo Soinille kovaa kovaa vastaan. Hassuista sutjautuksista kun tuntuu saavan mielenkiintoisempia otsikoita kuin siitä, millä perussuomalaiset todella perustelevat linjanvetojaan. Ketä ne edes kiinnostaisivatkaan? Kukapa perussuomalaisia äänestäisi faktojen vuoksi.

Timo Soini huutelee edelleen, että kyllä kansa tietää. Epäilen hieman, tietääkö sittenkään. Tai tietävätkö edes persut itse.

Kuluva talvi on poliitikkojen kuntavierailujen kulta-aikaa. Sen lisäksi, että kansanedustajaehdokkaat kampanjoivat itsensä eduksi ympäri vaalipiirin, myös puolueiden puheenjohtajat kiertävät kentillä vakuuttelemassa kansalaisia siitä, että juuri heidän puoluettaan kannattaa äänestää.

Viime viikonloppuna olin käymässä vanhempieni luona kotikylässäni Vaalassa. Selailin rauhassa aamukahvini lomassa sanomalehteä, kun silmiini osui pääministeri Mari Kiviniemen kuntavierailumainos. Kiviniemi on ollut tällä viikolla kiertämässä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kuntia. Huvittuneen hymyn sai kasvoilleni erityisesti aikataulusta löytyvä vierailu kotikuntani huoltoasemalla.

Kuvitelma virkansa puolesta ehkä Suomen vaikutusvaltaisimman naisen läsnäolosta tuppukylämme ABC-asemalla oli niin absurdi, että hihkaisin asiasta ääneen äidilleni. Kysyin, kai hän on menossa katsomaan ministeri Kiviniemeä.

”Miksi ihmeessä menisin”, kuului hämmästyksekseni äitini tympääntynyt vastaus, ”en lähde katsomaan jotakuta vain sen takia, että hän on julkkis.”

Tyrehtynyttä keskusteluamme ei auttanut enää edes huomautukseni siitä, kuinka oikea termi oli tässä tapauksessa ”pääministeri” eikä suinkaan pelkkä ”julkkis”.

Kaikki eivät suhtautuneet ministerin vierailuun yhtä kielteisesti. Kiviniemen vierailusta tehty juttu nousi perjantain Tervareitin etusivulle. Jutussa kerrottiin, kuinka ABC Vaalanportti täyttyi vierailun aikana viimeistä paikkaa myöten. Kiviniemeä oli tullut katsomaan satapäinen yleisö.

Haastateltujen kuntalaisten kommenteista huokui ilo siitä, että kiertue oli ulottunut myös Vaalaan. Vastaavanlaisia kansanedustajien vierailuja toivottiin lisää.

Itsekin innostuin Kiviniemen käynnistä. En päässyt paikalle, joten en pysty kommentoimaan vierailun sisältöä millään tavalla. Silti mielestäni oli kerrassaan huikaisevaa, että poliitikot innostuivat tulemaan niinkin pieneen paikkaan keskelle karua Kainuuta. Meitä ei olekaan täysin unohdettu!

Toisaalta aloin pohtia syitä sille, miksi olisin itsekin voinut mennä tapaamaan pääministeriä paikanpäälle. Jouduin toteamaan, etteivät perusteluni eronneet kauheasti niistä seikoista, joiden ansiosta päädyin paria päivää myöhemmin katsomaan perussuomalaisten Timo Soinia Raksilan marketeille Ouluun.  Halusin tavata poliitikon ja halusin kuulla tämän puhuvan. Ennen kaikkea halusin nähdä omin silmin sen henkilön, jonka tekemisistä media minulle päivittäin raportoi.

Ehkä äitini oli sittenkin oikeassa: menin katsomaan poliitikkoa vain nähdäkseni julkkiksen.

Saman tien aloin pohtia uudelleen pääministerin vierailua ABC Vaalanportissa. Jouduin toteamaan, että loppujen lopuksi minua vain ärsytti Kiviniemen vierailu. Tuntui väkisinkin epätoivoiselta ääntenkalastelulta tulla käymään kolmentuhannen asukkaan kunnassa puhumassa politiikkaa neljänkymmenenviiden minuutin ajan. Tuskinpa Kiviniemellä on oikeasti ollut suuria intressejä tutustua Kainuun alueeseen ja sen asukkaisiin.

Kuntalaiset sen sijaan olivat innoissaan siitä, että oma pitäjä on noteerattu niinkin tärkeiden poliitikkojen osalta. No, jostain niitä uusia ääniä on saatava, kun persut houkuttelevat vanhoja äänestäjiä puolelleen.

Kieltämättä kepuilta melko ovelaa tulla kansan pariin juuri sinne, missä syrjäseudun seurustelukulttuuri kukkii – huoltoasemalle.