Eduskuntavaalit ovat oiva tilaisuus esitellä omaa poliittista tietämystään ja valveituneisuuttaan. Jokaisella kansalaisella on Onnistunut ihmisenä -viraston seinällä oma lappunsa, johon tukkimiehen kirjanpidolla vedetään pitkä viiva aina, kun joku tiesi jotain. Persut on pellejä ja rasisteja. Viiva. Vihreät on tekopyhiä takinkääntäjiä. Viiva. 

Jos sämpylöiden leipomiseen liittyvästä know-howsta jaettaisiin pisteitä, omani olisi jo täynnä. Mutta ei se ketään kiinnosta. Nyt painii isot pojat ja tanner tytisee.

Enää ei tarvitse mennä edes ulos katsomaan tienvarsien vaalimainoksia tietääkseen, että nyt tapahtuu. Vaikka avaisit Facebook sivustosi puolen tunnin välein, kuten jokainen todellinen tekijä, aina on joltakin ilmestynyt uusi kannanotto.

Linkitetty uutinen (95%:n todennäköisyydellä otsikosta löytyy sana Soini), huoli seksuaalivähemmistöjen oikeuksista (Räsänen yllätettiin uhraamasta karitsaa – katso kuvat!), vankka mielipide (nokkela Japani-sävytteinen vitsi viherpiipertäjien ydinvoima-pelosta ja kuva Sinnemäestä ratsastamassa sillä).

Rohkeimmat nimeävät äänestämänsä puolueen ja ehdokkaan. Minulle ajatus on yhtä henkilökohtainen kuin se, että esiintyisin profiilikuvassani ilkialasti. Ei siksi, että kokisin sen liian paljastavaksi. Tiedän kuitenkin muiden muodostavan sen perusteella täydellisen aukottoman kartoituksen mieleni liikkeistä, mielipiteistäni ja maailmankuvastani. Heille se on pysyvä, kun taas oma käsitykseni on alati muuttuva ja osin tuntematon. Jos toimittajien tulee joskus ilmaista poliittinen vakaumuksensa, se on minulle helppoa. Se on aina ollut Haluanpa nähä.

Tilanne on ihanne. Kaikki keskustelevat, tyhmät karjuvat, tyhmimmät pilkkovat kirveellä vaalimainoksia. Siitä saat, ja siitä, senkin valokuva. Näin demokratian tulisikin toimia. Kaikilla on asiaa ja se tuodaan ilmi.

Totuus on kuitenkin se, että vaalit pitäisi pitää uudelleen joka toinen kuukausi, jotta tämä säilyisi. Pian on odotettavissa jälleen neljän vuoden hiljaisuus, jota säestää hiljainen mutina ja jupina yksinäisen iltakaljan äärellä. Oikeaoppista politiikka-urheilua ei ole vielä opittu. Voimia tulee säästää niin, että jaksetaan hölkätä vielä lopussakin. Ei rynnitä alkumetrejä ja maata puolikuolleena loppuaikaa.