Olen aika lailla nauranut päin naamaa kaikille niille, jotka ovat pohtineet esimerkiksi Hanna Sarkkisen tai jonkun muun alle 35-vuotiaan ehdokkaan äänestämistä. Mitä järkeä on antaa äänensä sellaiselle, joka ei kuitenkaan pääse eduskuntaan? Tuntuu kuin hukkaisi sen pienimmänkin mahdollisuutensa vaikuttaa, jos oma ehdokas ei saa minkäänlaista päätäntävaltaa. Tuhlausta.

Totta kai minäkin haluaisin äänestää nuorta ehdokasta ja haluaisin, että nuoret myös pärjäisivät vaaleissa. Kansanedustajien keski-ikä on 52-vuotta, mikä on aivan iljettävää. Nuorin edustaja on 28-vuotias Tuomo Puumala ja vanhin 72-vuotias Jacob Söderman. 72-vuotias! En halua mitenkään dissata vanhempia ihmisiä, mutta kyllähän Jacobin pitäisi ihan rehellisesti sanottuna olla jo eläkkeellä ja antaa  tilaa nuoremmille vaikuttajille. 

En lainkaan kyseenalaista sitä, etteikö Jacobilta ja hänen ikätovereiltaan löytyisi intoa ja osaamista olla mukana politiikassa. Sitä kuitenkin löytyy myös nuoremmilta ja on jotenkin epäreilua, että näiden konkareiden takia nuoret eivät saa mahdollisuutta.

Mitä siis tehdä? Äänestääkö nuorta vai varmaa ehdokasta? Olen pikkuhiljaa alkanut tajuta myös oman mustavalkoisen ajattelumallini toisen puolen. Ehkäpä annankin protestiäänen. Äänestänkin nuorta ehdokasta ja toivon, että sillä on jotain vaikutusta edes joskus.

Jospa nämä alle kolmikymppiset ehdokkaat innostuisivat niistä äänistä mitä saavat ja jaksaisivat yrittää kovemmin panoksin seuraavalla kerralla. Voihan myös toivoa, että puolueet kiinnittäisivät huomiota nuorille annettuihin ääniin ja ottaisivat ehdokaslistoille lisää nuoria. Kyllähän silloin väkisinkin jonkun pitäisi onnistua.

Parempi mielenilmaus kuin olla äänestämättä. Nyt kaikki joukolla nuoria äänestämään, että saadaan kansanedustajien keski-ikä laskuun!

Noora